Miltä kuulostaa liina, joka auttaa ylläpitämään muovitonta ja vedenkäyttöä minimoivaa ihonhoitorutiinia? Olen tyystin siirtynyt öljypuhdistukseen, jonka pariksi kasvoliina on täydellinen. Kuvissa näkyy kiinteä öljykakku (jonka sävelsimme ystäväni kanssa yhdessä), mutta näitä on saatavilla valmiina vaikka mihin lähtöön, kunhan vähän googlettaa. Kirjoita hakuun esimerkiksi “kasvojen öljypuhdistuskakku”.
Aurinkorasvan puhdistaminen iholta
Kesäinen ongelma, johon liina on ratkaisu, on aurinkorasvan poistaminen vartalon ja kasvojen iholta. Varsinkaan fysikaaliset aurinkorasvat eivät peseydy pois kovin helposti, edes saippualla. Sitä paitsi saippualla kuuraaminen kuivattaa ihoa. Kokeile ensi kerralla liottaa aurinkorasva irti öljyllä (esimerkiksi kookosöljyllä). Tämähän toki johtaa siihen, että nyt iholla on paitsi liuennutta aurinkorasvaa, myös runsaasti öljyä. Kasvoliinalla pyyhkimällä iholta irtoaa öljyt ja aurinkotuotteet ja eron oikeasti huomaa. Kannattaa pesaista liinaa saippualla pyyhkimisen aikana, tulet huomaamaan miten paljon aurinkorasvaa ja öljyä se kerää.
Lopuksi, mieltymyksistä riippuen, liinalla pyyhkimisen jälkeen ehkä haluaa vielä kerran pesaista saippualla koko kehon läpi. Joka tapauksessa iho jää kosteutetuksi ja pehmeäksi ja mikä parasta – aurinkorasva on perusteellisesti pyyhitty iholta.
Hamppuinen kasvoliina on tiheään kudottua kangasta, joka tuntuu hellävaraisesti kuorivalta iholla. Liinaa käyttäessäsi muuten tulet huomaamaan, miten nopeasti hampputekstiili pehmenee käytössä. Kun kastelet liinaa, kannattaa myös panna merkille, miten märkälujuus on aivan omaa luokkaansa. Huokoinen hamppukuitu imee itseensä huimasti kosteutta ja tiivistyy – siitä syystä sen vetolujuus on märkänä on oivallinen.
Tehokkaasta kosteuden imukyvystä johtuen, olen huomannut että hamppuliina imaisee kasvoveden totaalisesti. Voi olla parempi ratkaisu taputella kasvovesi iholle käsin.
Kokeile myös kasvonaamion pois pyyhkimiseen liinaa, tai keksi oma tapa käyttää. Pääasia, että liinasta on sinulle hyötyä.
Kasvoliina voi olla sinua varten, jos samaistut johonkin seuraavista aiheista.
Haluat ylläpitää ihonhoitorutiinia, joka on mahdollisimman ekologinen ja simppeli.
Tykkäät hemmotella itseäsi kasvoöljyillä ja/tai käytät kiinteää öljypuhdistuskakkua.
Pidät päivittäistä ihonhoitoa hemmotteluhetkenä itselle.
Käytät vedenkestävää kosmetiikkaa (aurinkovoiteita tai meikkiä) ja haluat saada ne kaikki varmasti pestyä pois ennen nukkumaanmenoa.
Haluat tuoda lisää zerowaste -ajattelua elämääsi.
Kasvoliinasta sanottua
“Tämä on älyttömän miellyttävä tuote! Toimi hienosti kasvonaamion puhdistamisessa.” -Amanda
“Toimii erinomaisesti kasvojen öljypuhdistuksessa! Oma iho ainakin tuntuu nauttivan hampputekstiilin hellästi kuorivasta kosketuksesta.” -Saara
“Rasvainen iho puhdistuu helposti ja liina on tuntunut ihanan karhealta.” -Emmi
Jos heräsi kysyttävää, kerro kommenteissa.
Jätä kommentti